Maatalouden rehevöittävä fosforikuormitus ja sen vähentäminen sykefi header valkoinen

Markku Puustinen: Viljelyjärjestelmiä sopeutetaan muuttuviin ilmasto- ja ympäristöolosuhteisiin

RSS
7.2.2019 Markku Puustinen
Markku Puustinen blogi
 

Nykyiseen viljelyteknologiaan perustuva peltokasvien tuotanto ei olisi mahdollista ilman tehokasta kuivatusta. Tätä varten toteutetuista kuivatusjärjestelmistä muodostuu uomayhteys myös kiintoaineelle ja ravinteille pelloilta vesistöihin, vaikka vain vedenhän siinä oli tarkoitus kulkea. Maatalouden vesistökuormitus muodostuu lähes kokonaan kasvukauden ulkopuolella maa-alueilta tulevan valuntaveden kuljettaessa ainekset vesistöihin.

Maatalouden vesiensuojelussa tapahtui murros 1990-luvun puolessa välissä – pitkien keskustelujen jälkeen. Maatalous sitoutui tutkimustietoon pohjautuviin ympäristöohjelmiin. Jo alusta alkaen tilatason sitoutuminen on ollut laajaa. Näkyvimmät muutokset ovat kohdistuneet juuri niihin viljelykäytäntöihin, joiden arvioitiin tuolloin aiheuttaneen vuosien mittaan kasvaneen kiintoaine- ja ravinnekuormituksen.

Esimerkiksi lannoitteiden käytön vähentäminen on pienentänyt typpitaseita 35 prosenttia ja fosforitaseita 60 prosenttia, ja syksyisin kyntämällä perusmuokattu peltoala on kutistunut noin 1,1 miljoonasta hehtaarista runsaaseen puoleen miljoonaan hehtaariin. Toteutettujen ympäristötoimenpiteiden ja viljelykäytäntöjen muutosten vaikutukset eivät kuitenkaan näy selvästi valuma-aluetasolla veden laadun seurannoissa. Syy tähän voi olla niinkin yksinkertainen kuin suuri hydrologinen vuosivaihtelu ja kuormitusarvioiden epävarmuus.

Tarvitaan uutta ajattelutapaa

Lähes kannattavuutensa äärirajoilla sinnittelevällä maataloudella on edessään raskaita haasteita: kuivatusjärjestelmät rapautuvat ja peltomaiden tuottavuus heikkenee. Ilmastonmuutos vielä osaltaan muuttaa maatalouden perusedellytyksiä ja kärjistää riskejä. Samaan aikaan pitäisi ottaa myös pellolta vesistöihin kulkeutuvat ravinnevirrat hallintaan. Nyt tarvitaan uutta kokonaisvaltaista ajattelutapaa, jossa kestävien viljelyjärjestelmien rakennuspalikoina ovat ajankohtaisten viljely- ja ympäristöriskien ja tulevaisuuden uhkatekijöiden ratkaisu- ja sopeutumiskeinot.

Kestävien viljelyjärjestelmien kehittäminen edellyttää monien eri tavoitteiden ja pysyvien ratkaisujen yhteensovittamista yksittäisiä maatiloja suuremmilla alueilla. Luontevia toiminta-alueita tähän tarkoitukseen ovat maatilojen yhteisten peruskuivatusuomien muodostamat kuivatusalueet. Alueita hallinnoivat ojitusyhteisöt ovat aktivoitumassa vuosien mittaisen hiljaiselon jälkeen uomien perkauksen tullessa ajankohtaiseksi. Kestävät viljelyjärjestelmät pitäisi olla juuri ojitusyhteisöjen tavoitteena ja johtoajatuksena. Ojitusisännöitsijätoiminnan kannalta tarve ja kysyntä kasvaisivat, mikä taas edistäisi maatilojen yhteistoimintaa ja ulkoistaisi osan maatilojen kasvavista huolista.

Ympäristötoimenpiteillä on monia eri tehtäviä

Kestävät viljelyjärjestelmät edellyttävät korkeaa tuotannollisen infrastruktuurin tasoa. Kuivatusalueilla pohjatyö voidaan aloittaa ominaisuuksiltaan monipuolisilla luonnonmukaisilla kaksitasouomilla. Yksittäisillä maatiloilla on sitten hyvät edellytykset toteuttaa vaikuttavia lohkotason toimenpiteitä, joilla edelleen parannetaan tuotannon edellytyksiä paikalliskuivatuksesta ja maan rakenteesta alkaen. Näin lopulta suljetaan myös ravinteita vuotavat hanat.

Maatilatason toimenpiteitä voitaisiin edistää esimerkiksi kehittämällä uusi tuettava kasvipeitteisyyttä lisäävä toimenpide, jossa peltojen perusparannustoimenpiteet pääsääntöisesti toteutettaisiin nurmipeitteisillä lohkoilla. Tällainen nurmi olisi vain väliaikaisesti poissa tuotannosta. Nykyisin esimerkiksi salaojitusta tehdään oraskasvuston päälle tai jopa kasvipeitteettömäksi muokattuun maahan.

Useilla toimenpiteillä on monia eri tehtäviä. Esimerkiksi toimenpiteet eroosion torjumiseksi eivät pelkästään vähennä fosforikuormitusta vaan myös säilyttävät peltomaan eloperäistä ainesta ja edistävät peltomaan hiilinielun kasvattamista.

Kahdenkymmenen vuoden aikana toteutettuja ympäristöohjelmia voidaan pitää pienimuotoisina menestystarinoina jatkuvuutensa vuoksi. Uuden ohjelmakauden kynnyksellä tarvitaan kokonaisvaltaisempaa näkemystä yksittäisten toimenpiteiden monista hyödyistä ja toteuttamisesta eri mittakaavoissa.

Markku Puustinen on agronomi Suomen ympäristökeskuksessa. Hän toimii tutkijana Samassa Vedessä -hankkeen osatutkimuksessa Viljelyjärjestelmien sopeutuminen muuttuviin ilmasto- ja ympäristöolosuhteisiin – käytännön ratkaisut koealueilla ja vaikutusten seuranta.
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Samassa Vedessä -hanke

Tilaa Samassa Vedessä –hankkeen blogit sähköpostiisi. Niitä ilmestyy noin kerran kuukaudessa.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.